Varhaislapsuutemme kokemukset tallentuvat alitajuntaamme suodattamattomina ja muodostavat persoonamme ydinosan. Sisäinen lapsi tarkoittaa lapsuuden kokemusmaailmaa, joka vaikuttaa meihin aikuisenakin. Tuskin kukaan meistä on kasvanut niin rakkaudellisessa, onnellisessa ja tasapainoisessa ympäristössä varhaislapsuuttaan, ettei olisi saanut yhtään henkistä kolhua kehittyvään persoonallisuuteensa. Nämä tunnekokemukset voivat ohjata voimakkaasti aikuisenakin elämää, jos ne jättää huomioitta, mutta onneksi paljon on tehtävissä.
Sisäisen lapsen kanssa työskentelemällä on mahdollista eheyttää itseään ja päästä eroon mm. lapsuuden aikana syntyneistä peloista. Asuin varhaislapsuuden maatalossa, jossa ei ollut sisävessaa, vaan ulkohuussi pihan toisella puolella. Ulkohuussissa käyminen ei ollut mikään miellyttävä kokemus edes päiväsaikaan, mutta erityisen pelottavalta se tuntui pimellä. Ja maalla tosiaan oli pimeää, siellä ei ollut pihavaloja, ei kaupungin valoja. Voimakas pimeän pelko asettui asumaan pieneen minääni. Inhosin yksin olemista pimeän aikaan. Aikuisena tuntui hölmöltä pelätä edelleen pimeää ja kuvitella siellä vaanivan kaikenlaista pelottavaa, niinpä päätin päästä eroon pimeän pelostani. Eräänä talviyönä istuin sohvan nurkkaan ja mielikuvittelin pienen, alle kouluikäisen minäni istumaan syliini. Pidin häntä hellästi sylissäni ja kerroin, ettei ole mitään pelättävää, hänellä on aina minut joka tilanteessa turvanaan. Vakuuttelin sisäiselle lapselleni, että itse asiassa pimeys on hyvin rauhoittavaa, silloin voi nähdä tähtiä taivaalla tai sellaisia metsän eläimiä, joita ei päiväsaikaan näkisi. Pimeydessä on sellaista ainutlaatuista rauhaa ja taianomaisuutta, mitä valoisan aikaan on hankalampi saavuttaa. Sain sisäisen lapseni vakuuttumaan, sillä pimeän pelkoni loppui tuohon öiseen "tapaamiseen".
Myös hylätyksi tulemisen kokemusta olen hoitanut sisäisen lapseni avulla. Asuin kouluikäni alkoholistiperheessä, jossa pelko, epävarmuus, väkivalta ja häpeä olivat läsnä lähes jokainen päivä. Olin n. 7-vuotias, oli talvi-ilta, kireä pakkanen, kello oli yli yhdeksän illalla ja minulla oli unohtunut avaimet kotiin. Kerrostalon alaovi oli jo mennyt lukkoon. Huusin kerrostalon pihalla; "äiiiti, tuu ikkunaa, täällä huuutaaa Saaatu" moneen kertaan, mutta äitini ja hänen avopuolisonsa olivat tähän aikaan illasta yleensä jo niin humalassa, etteivät he reagoineet huutoihini. Menin läheiseen puhelinkoppiin ja soitin kotinumeroon. Minulla ei ollut rahaa puheluun, mutta siihen aikaan puhelinkopin puhelin kuitenkin hälytti ilman rahaakin ja puhelu olisi katkennut, jos siihen olisi vastattu. Ajattelin, että puhelimen pirinä kotona havahduttaisi äitiäni sen verran, että hän ehkä kuulisi huutoni pihalla ja pääsisin sisälle. Palasin takaisin huutamaan parvekkeen alle, äitini ei edelleenkään reagoinut huutoihini. Onneksi alakerroksen naapuri tuli päästämään minut lämpimään rappukäytävään. Sitä ennen pimeässä ja erittäin kylmässä talvi-illassa yksin ollessani muistan itkeneeni ja tunteneeni loputonta pelkoa ja hylätyksi tulemisen tunnetta.
Tämän kokemuksen olen käynyt läpi uudelleen sisäisen lapseni kanssa. Tässä yhteisessä tarinassa minä näen pienen minäni soittamassa itkien puhelinkopissa ja kysyn häneltä, tarvitseeko hän apua. Otan häntä kädestä kiinni, kävelemme yhdessä kotiovelle, minulla on avaimet ja pääsemme yhdessä lämpimään rappukäytävään. Siellä lohdutan ja lämmitän häntä ja kerron, että olen aina hänen tukena ja turvana, hänen ei tarvitse selviytyä mistään yksin. Minä olen hänen turvallinen aikuisensa, minä pidän hänen puoliaan, minä kuulen, kuuntelen ja näen hänet ainutlaatuisena ja rakastettavana. Minä rakastan pientä minääni, sisäistä lastani, täydestä sydämestäni. Minä annan hänelle kaikkea sitä turvaa ja rakkautta, jota vaille hän lapsuudessa jäi.
Aina muistaessani vietän aikaa sisäisen lapseni kanssa, toisinaan hän istuskelee mielikuvissani sylissäni, toisinaan peittelen hänet hellästi nukkumaan, välillä hän tekee kotitöitä kanssani tai vain leikkii omia leikkejään minun tehdessäni töitä. Tarjoan sisäiselle lapselleni, oman persoonani ydinosalle, turvallista ja rakkaudellista arkea, jota hän jäi lapsuudessaan kaipaamaan. Näin pystyn eheyttämään itseäni syvimmällä mahdollisella tasolla.
